Näytetään tekstit, joissa on tunniste jes. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jes. Näytä kaikki tekstit

2.8.2012

Sadallakahdellakymmenelläyhdeksällä eurolla haaveita, unelmia ja silkkaa rakkautta








Luulen, että alitajuntani oli tehnyt päätöksen jo hyvissä ajoin.

Jos siellä olisi Poola Katarynan upeita makramemekkoja.

Jos ne olisivat alennuksessa.

Jos sellainen sopisi minulle.

Siellä oli. Ne olivat. Sopi.

Sovitin harmaan lisäksi mustaa ja valkoista. Jokainen oli ihana mutta tämä oli ihanin. Sopii värinsä puolesta sekä talveen että kesään.

Sillä minähän aion käyttää tätä ympäri vuoden.

Usein.

Monta vuotta.


(Pahoittelut liiasta highlightin käytöstä valokuvissa. Suunnitelmissani oli kuvata mekko ilta-auringossa mutta aurinko ei ollut yhteistyökykyinen.)

24.7.2012

Ihan mahtavaa, ScanBurger!

Kampin ScanBurger on ollut vakituinen pelastajani hirmuinen-nälkä-äkkiä-jotain-helppoa-ruokaa -tilanteissa. Isot ranskikset mukaan voi joskus tuottaa suurempaa onnea kuin parhainkaan gourmet-ateria. Tänään kyseinen paikka yllätti minut niin loistavalla palvelulla, että tässä on nyt julkisen hatunnoston paikka.

Päätin roskaruoan kuvat silmissäni kiiluen suunnata treeneistä keskustan kautta kotiin. Kamppiin puoli kymmeneltä saavuttuani mieleeni hiipi kauhistuttava muistikuva siitä, että ScanBurger menee joinain päivinä jo hurjan aikaisin kiinni. Jännityksellä kävelin lähemmäksi ja näinkin ovessa pelkäämäni kyltin:

Ma-To 8-21

Mutta! Ovi oli vielä auki. Marssin sisään ja huikkasin tiskin takana lattiaa moppaavalle pojalle kysymyksen "Onks tää vielä auki?". Poika vakuutti olevan, joten astelin kassalle ja tilasin vakkarinälänhelpottajani. Ja poika marssi pakastimelle, kaivoi sieltä ison ranskanperunapussin, avasi sen ja kaatoi sopivan määrän ranskiksia paistumaan ihan minua varten. (Lisäksi sain vielä ehkä euron alennustakin mutta sitä en mene vannomaan, koska ScanBurgerin normaalit ranskalaisetkin ovat muistaakseni aika isot. Joka tapauksessa annos oli riittävä.) Kului kaksi minuuttia ja minulla oli kädessäni pussillinen vastapaistettuja rasvan ja suolan kyllästämiä keltaisia tikkuja sekä erittäin hyvä mieli.

Kaikista ihmeellisintä tässä on se, että poika ei missään vaiheessa mitenkään ilmaissut tekevänsä jotain erityistä palvelusta minulle, vaan toimi niin kuin kyseessä olisi aivan normaali käytäntö. Ja kenties olikin, koska jälkeeni ravintolaan astui vielä mies, joka onnistui saamaan itselleen limsan ja ruishampurilaisen ja ehti vielä samaan kymmenen minuutin päästä lähtevään bussiin kuin minä.

Kylläinen (ja erittäin treenihikinen) bloggari kiittää!