Lisää lempivuodenaikaa

Minulla on joku fetissi nostureihin, niitä on aina pakko kuvata.

Hyvin meni tähtäys kohdalleen näissä porraskuvissa.

Sama päivä, eri kaupunki. Tällä kertaa ehdin päivystäjäkoulutuksen lounastauolla nautiskelemaan aurinkoisesta ulkoilmastakin toisin kuin lauantaina, jolloin odottelimme Chicosissa ruokiamme yli puoli tuntia ja sitten hotkimme burgerit naamaan pikavauhtia. Melkoisen epäterveellinen viikonloppu ruoan suhteen kyllä oli kun lauantai-iltana söimme J:n kanssa laiskoina ranskiksia ja nugetteja ja eilen siis suunnistin nenäni avulla lounaalle Kotipizzaan ja iltapalaksi vuorossa oli lämpimiä leipiä. Ehtisiköhän ensi viikonloppuna vaikka pitkästä aikaa kokkailemaan jotain gourmet-henkisempää, hmm... Tuo koulutus on kyllä ihan mahtavaa, joka kerran jälkeen odotan vain entistä enemmän innoissani varsinaisiin päivystystehtäviin pääsemistä. Tietyt asiat tulevat tuottamaan itselleni taatusti suuriakin vaikeuksia mutta siinähän sitä ehkä sitten kehittyy ihan ihmisenäkin kun tarttuu näihin haasteisiin. Ensimmäisen puhelun vastaanottaminen kyllä jännittää jo nyt, sieltä kun voi tulla ihan mitä tahansa vastaan kun luuriin tarttuu!

Nyt painelen kuitenkin tutkimaan hedelmäsaalistani, ihana Lotta toi vanhempiensa luota omppuja ja luumuja aikamoisen säkillisen kun olin maininnut moisia mielelläni ottavani vastaan. Siispä tiedossa on lähitulevaisuudessa ainakin omenapiirakkaa, kenties voisin omppusosettakin koittaa keitellä ja voisivathan hedelmät toimia kotitekoisessa jäätelössäkin, jonka valmistamista eilinen Junior Masterchef sai minut suunnittelemaan. Ja on Lotta siitäkin ihana, että tänään pääsin myös herkuttelemaan neidin leipomalla puolukkapiiraalla sekä nauramaan vatsani kipeäksi Lotan, Sallan ja vähän Tomminkin kanssa (joista kaksi jälkimmäistäkin ovat ihania. Kaikki ovat, elämä on.), ei hullumpi vaihtoehto suunnitelmissa olleelle kodin siivoamiselle.

Aurinkoisia olivat päivät

Vihdoinkin kuvia viikonlopulta.

Ihan perus hiekkaranta.

Vai onko sittenkään?

Kaislat (Mitäs ihmettä, heiniähän nuo ovat?) reunustivat omaa looshiamme.

Postikorttimaisema!

Postikorttimaisema vähän kauempaa.

Ihana emäntäni Henna siinä tarpoo pitkin päättymätöntä hiekkasärkkää.

Itsehän kävelin vetten päällä...

...kunnes tasapaino petti.

Kalastajako siellä purrellaan huristaa?

Niin epätodelliset maisemat.

Sunnuntaina oli tarkoituksenamme ennen junani lähtöä käydä Ylivieskassa syömässä sekä muutenkin katsastamassa hoodit. Matkalla poikkesimme kuitenkin uteliaina katsomaan paikkakunnan suurta nähtävyyttä, jonne komeat viitat tienvarressa ohjasivat; Hilppa-patsaan täytyi olla näkemisen väärti.

Hilppa oli saanut oman parkkipaikkansakin.

Mutta mikä se oikein on?

Sehän on hevonen!

Hilppa oli pula-aikaan näivetystautiepäilyn vuoksi lopetettavaksi määrätty hevonen, jonka isäntä Sigfrid Ruttunen (Kuka antaa lapselle nimeksi Sigfrid jos sukunimi on Ruttunen?) kuitenkin virkavaltaa uhmaten jätti henkiin. Isäntä sai sakot eläinrääkkäyksestä mutta vuonna 1909 syntynyt Hilppa palveli urheasti työhevosena vielä vuoteen 1934 asti. Hurraa.

Hiekkasärkillä nahkamme ja makkaran grillailun sekä paikallisiin nähtävyyksiin tutustumisen lisäksi katsoimme telkkaria (nukahdimme sekä kesken olympialaisten avajaisten että Neiti Marplen ja jouduimme jatkamaan katsomista aamulla), hengailimme, höpöttelimme, shoppailimme Kärkkäisellä (ostin pyöräilyshortsit lastenosastolta viidellä eurolla), herkuttelimme ja olimme vain. Ihana viikonloppu!

Erotiikkaa kuumassa heinäkuun yössä

Yö ei ollut järin kuuma ei sään eikä erotiikan puolesta, mutta viikonloppu oli siitä huolimatta kokemisen arvoinen.

Menomatkalla napsin kuvia maisemista, traktoreista ja tyylikkäistä ohituksista. Niitä kutostiellä riitti. Lähin kauppa oli pikkuinen Siwa, jonka pihalla oli hulppea kesätori eli yksi muori myymässä karjalanpiirakoita ja pikkutyttö kirppispöydän takana. 2-3 hengen leirimökkimme ilman mukavuuksia oli kokoluokkaa leikkimökki. Vanhemmiltani lainattu teltta sitten sitäkin isompi. Kyllä viisi teekkaria yhden teltan aina pystyyn saa, mutta kun porukan lähin kontakti kyseiseen telttaan on erään siinä nukkuminen 20 vuotta sitten ja iltakin oli ehtinyt jo hämärtyä, oli urakka yllättävän haastava. Hyvät unet siinä kuitenkin sai, lopulta.

Aamulla olin ensimmäisenä jalkeilla, joten kiersin aikani kuluksi Orilammen ympäri kulkevan kuntoradan. Nättiä oli. Metsästä lentoon lähtevät linnut aiheuttivat sydärin jos toisenkin, perhoset ja kukat olivat rauhallisempia. Söin mansi- ja mustikoita.

Sitten koitti odottamamme ohjelma. Terassibingoa pelasimme kolme kierrosta, se on kuulkaas hieno laji. Adrenaliini kohisi korvissa niin, että ylimääräistä lakupatukkapalkintoa tavoitellessa täytyi nopeuskisassa hieman taklata edelläni olevaa noin 12-vuotiasta paksua poikaa. Pääsin marginaalisella erolla ensimmäisenä tiskille, mutta reiluuden nimissä sai poikakin lakun. Onneksi niitä oli yksi ylimääräinen, en olisi ehkä suostunut luopumaan omastani.

Illalla olimme jo kahdeksalta odottamassa Mr. Lotharin esitystä parhailla paikoilla. Esityksen alkaessa parhaat paikat muuttuivat huonoimmiksi, kun tietäväisempi väkijoukko kansoitti lattian pöytämme ja esiintymislavan välissä. Me luulimme tulevamme erotiikkashowhun, mutta tulimmekin paikkakunnan ainoaan yökerhoon 13 kilometrin säteellä. Se on hienoa, miten tällaisessa paikassa ihmiset sulassa sovussa nuoresta vanhaan bilettävät niin kuin ei ikinä ennen.

En ole ehkä koskaan aiemmin kokenut Suomen maaseutua näin autenttisesti. Samalla sain huomata olevani niin kaupunkilainen kuin vain voi olla. Se mikä paikallisille on arkipäivää, on minulle eksoottista ja uskomatonta. Huomasin myös varman keinon tappaa keskustelu tanssilattialla maaseudun poikien kanssa. Olin pukenut mekkoni kanssa vyölaukun, koska käytännöllisyys ja hei ollaan retkellä, who cares.

Pojat: Toi on vähän siinä rajoilla.

Paula (kertoo mielestään hauskan vitsin): Yritin vaan soluttautua näihin maalaisiin.

Pojat: Aha.

Sunnuntaina satoi. Kotimatkalla pysähdyimme ravintola Känkkäränkkään nauttimaan jäätelökahvit. Matka sujui radio SuomiPopin tahtiin hoilaten. Hieno reissu.

Välitilassa

Siitä kun olin viisitoistakesäinen on kymmenen vuotta.

Siihen kun olen oikeasti aikuinen on vähintään saman verran, toivottavasti.

Blogeja selatessani törmään moniin ihananoloisiin, samastuttaviin ja ihastusta herättäviin. Juuri tuollaisesta elämästä minäkin nauttisin. Sitten huomaan kirjoittajan olevan 16-vuotias.

Toisessa ääripäässä ovat päälle kolmikymppisten äitien, kotoilijoiden (kuinka inhoankaan tuota sanaa) ja idyllistä perhe-elämää viettävien vauva-sisustus-ruoka-design-arkiblogit. Niiden maailma tuntuu vieraalta.

Niin kovin aikuiselta.

Tuntuu, että olen edelleen se sama tuore ylioppilas joka kahta kuukautta vajaat kuusi vuotta sitten asteli TKK:n luentosaliin ensimmäistä kertaa. Kenties muutamaa kokemusta rikkaampi mutta pohjimmiltani samanlainen.

Niin kauan kuin opiskelee saakin kai huijata olevansa nuori.

Kohta sekin lysti päättyy. Yksi ajanjakso elämässä.

On aika astua työelämään, ehkäpä tulla äidiksi, hankkia asunto ja asuntolaina.

Saako silloin ottaa asukuvia?

Haaveilla yökyläilystä?

Lähteä kavereiden kanssa retkelle tuntemattomalle paikkakunnalle, yöpyä teltassa tai askeettisessa leirimökissä, valvoa läpi yön, vierailla erikoisessa kesätapahtumassa ja kirjoittaa ylös kaikki huonoimmat vitsit?

En tiedä, mutta tänä viikonloppuna onneksi saa.

Siitä lisää myöhemmin, jos selviän hengissä takaisin.

Tampere

Burgerit Nelliinan hehkuttamassa American Dinerissa. Idyllinen Tampere ilta-auringossa. Yöpyminen hotellissa, jolla oli sama nimi kuin hääparin pienellä tyttärellä ja jossa oli tuhottoman kuuma yöllä. Päiväunet hotelliaamiaisen jälkeen.

Kaunis hääpari. Häävieras, jonka vaivalla väännetyt kiharat vei kosteus jo kauan ennen juhlapaikalle pääsemistä. Upeasti koristeltu juhlapaikka. Vaivihkaan heitetyt pari tikkasarjaa ruokailun alkua odotellessa. Täysiä ruokalautasia. Suloisia lapsivieraita, joilla tuntui olevan loputtomasti energiaa. Villiä tanssia ja herkkää valssia. Laiturilla kahdestaan istuskelua.

Päiväunet hotelliaamiaisen jälkeen, taas. Kävelyä joen varressa ja Pyynikillä. Välipala sievässä kahvilassa. Eppu Normaalin tahdittama kotimatka kaverin kyydillä.

Rentoutunut olo.

Derbyvaimoni Joy ♥

Menin tänään naimisiin. Onneksi derbyliitto ei sodi moniavioisuussäädöksiä vastaan.

Kosin derbyvaimoani Joyta epäsuorasti facebookissa. ("Haluaisin ehkä Joysta mun vaimon, kun se on niin söpö.") Sen mielestä se oli romanttista.

Match made in heaven.

Morsiamet siellä jotain höpsöttelevät.

Sen lisäksi että Joy on hurjan suloinen, se on myös loistojammeri. Pelataan tosin melkein aina vastakkaisissa joukkueissa, eli ollaan vähän niin kuin Romeo ja Julia.

Sillä erotuksella, että meidän ei tarvinnut kuolla rakkauden tähden.

Joy pelkää ilmapalloja ja tulta. Lisäksi se seurustelee teekkarin kanssa, inhoaa uudenvuoden juhlintaa ja tahtoo aina olla ajoissa.

Harvan ihmisen kanssa jutellessa tulee yhtä monta kertaa fiilis ihan niin kuin minä.

Ihana rakkauden apostolimme Nykänen (huomaa pelinumero eilisen scrimmagen jäljiltä) vihki meidät virallisen derbyhääkaavan mukaan. Lupasimme esimerkiksi fanittaa ja tukea toisiamme sekä tarjota pelikentällä kovimmat hitit, jos pelaamme vastakkain.

Täältä voi lukea lisää derbyvaimouden syvimmästä olemuksesta.

Seremonian loppu oli serpentiinintäyteinen.

Joy liikuttuu suurella vaivalla H&M:stä hankkimastani sormusriipuksesta. Sormus löytyi kultaisesta korusetistä, mutta koska Joy on mielestäni enemmän hopeaihminen, heittäydyin romanttiseksi ja hankin itselleni kultaisen setin, jonka sormuksen vaihdoin Joyn hopeiseen ketjuun ja otin itse tilalle hopeisen lukon Joyn setistä.

Herkkää.

Yleisö oli haltioitunutta ja varsin suurilukuista, koska näppärästi ujutimme hääseremonian liigakokouksen yhteyteen. Kiitos vieraille, ilman teidän tukeanne tämä liitto ei olisi ollut mahdollinen!

Ja siinä kaunis vaimoni Joy poistuu paikalta jonkun serpentiiniin kääriytyneen muulin kanssa.

(Kuvista krediitit Markolle, joka ne auliisti mun pikkupokkarillani napsi!)

PS. Toivottavasti ihmiset eivät pahastu esiintymisestään täällä. Jos joku jotakin otosta erityisesti paheksuu, niin ilmoittakoon nyt tai vaietkoon iäksi.