That's what I do

Siinä muutama otos taannoisesta pelistä Turkua vastaan, krediitit kuvista Juha Halmulle (kuvat 1 & 3) ja Marko Niemelälle! Ihan mahtavaa kun liigasta löytyy loistavia kuvaajia tallentamaan boutteja ja muita tapahtumia.

Mutta nyt meikäläinen kipittää inspiroitumaan junnumasterchefeistä, kotitekoiset jätskit on jo pakkasessa.

Lisää lempivuodenaikaa

Minulla on joku fetissi nostureihin, niitä on aina pakko kuvata.

Hyvin meni tähtäys kohdalleen näissä porraskuvissa.

Sama päivä, eri kaupunki. Tällä kertaa ehdin päivystäjäkoulutuksen lounastauolla nautiskelemaan aurinkoisesta ulkoilmastakin toisin kuin lauantaina, jolloin odottelimme Chicosissa ruokiamme yli puoli tuntia ja sitten hotkimme burgerit naamaan pikavauhtia. Melkoisen epäterveellinen viikonloppu ruoan suhteen kyllä oli kun lauantai-iltana söimme J:n kanssa laiskoina ranskiksia ja nugetteja ja eilen siis suunnistin nenäni avulla lounaalle Kotipizzaan ja iltapalaksi vuorossa oli lämpimiä leipiä. Ehtisiköhän ensi viikonloppuna vaikka pitkästä aikaa kokkailemaan jotain gourmet-henkisempää, hmm... Tuo koulutus on kyllä ihan mahtavaa, joka kerran jälkeen odotan vain entistä enemmän innoissani varsinaisiin päivystystehtäviin pääsemistä. Tietyt asiat tulevat tuottamaan itselleni taatusti suuriakin vaikeuksia mutta siinähän sitä ehkä sitten kehittyy ihan ihmisenäkin kun tarttuu näihin haasteisiin. Ensimmäisen puhelun vastaanottaminen kyllä jännittää jo nyt, sieltä kun voi tulla ihan mitä tahansa vastaan kun luuriin tarttuu!

Nyt painelen kuitenkin tutkimaan hedelmäsaalistani, ihana Lotta toi vanhempiensa luota omppuja ja luumuja aikamoisen säkillisen kun olin maininnut moisia mielelläni ottavani vastaan. Siispä tiedossa on lähitulevaisuudessa ainakin omenapiirakkaa, kenties voisin omppusosettakin koittaa keitellä ja voisivathan hedelmät toimia kotitekoisessa jäätelössäkin, jonka valmistamista eilinen Junior Masterchef sai minut suunnittelemaan. Ja on Lotta siitäkin ihana, että tänään pääsin myös herkuttelemaan neidin leipomalla puolukkapiiraalla sekä nauramaan vatsani kipeäksi Lotan, Sallan ja vähän Tomminkin kanssa (joista kaksi jälkimmäistäkin ovat ihania. Kaikki ovat, elämä on.), ei hullumpi vaihtoehto suunnitelmissa olleelle kodin siivoamiselle.

Kotitekoista herkkugranolaa

Eipä tarvii kuulkaas paljoa enää kaupan myslihyllyjä tonkia tämän myslinvalmistuskokeilun jälkeen. Tarkat kriteerini myslille ovat alle 10% sokeria, ei liikaa rusinoita muttei kuitenkaan kuiva tai mauton. Enemmän tai vähemmän hyviä vaihtoehtoja olen kaupasta löytänyt, mutta ehdoton suosikkini oli Stockan herkusta bongaamani taivaallinen granola ihanassa kierrätyspahvipakkauksessa (jonka hintakin oli kyllä melkoisen pilvissä). Siitä inspiroituneena -ja herkkuni selittämättömästi kaupan hyllystä kadottua- päätin sukeltaa internetin reseptivarastojen uumeniin ja kokeilla tekaista granolan ihan omin kätösin. Ja koska siitä tuli jos mahdollista vielä parempaa kuin esikuvansa, jaan nyt teillekin summittaisen ohjeen. Variointimahdollisuuksiahan tässä on äärettömästi, mysliin voi oman maun mukaan heittää sekaan vaikka mitä, ja minäkin aion seuraavassa valmistuserässä kokeilla jotain uutta. Tämä ohje toiminee kuitenkin hyvänä pohjana kokeiluille.

Herkulliseen granolaan tarvitset esimerkiksi:

• neljän viljan hiutaleita
• auringonkukansiemeniä
• hasselpähkinöitä
• rusinoita
• hunajaa
• kylmäpuristettua rypsiöljyä

(Pahoittelut määrien puutteesta, itse en kokkaillessa juuri mittaile mitään. Eiköhän jokainen kuitenkin pysty arvioimaan suunnilleen missä suhteessa mysliinsä mitäkin ainesosaa haluaa.)

Pähkinöitä voi vähän rouhia, itse jätin melko isoiksi. Pähkinät ja siemenet paahdetaan kuivalla pannulla ja sekoitetaan hiutaleiden ja rusinoiden kanssa. Sen jälkeen pannulle pääsevät öljy ja hunaja, joista jälkimmäisen sulettua (??) ensimmäiseen voi litkun sekoittaa muiden ainesten joukkoon. Tämän jälkeen koko seos levitetään uunipellille ja paistetaan välillä sekoitellen 180 asteessa puolisen tuntia. Huomatkaa, että tällä menetelmällä rusinoista tulee aavistuksen sitkeitä ja kitkeriä, jos tahtoo rusinansa pehmeänmakeina voi ne sekoittaa mukaan vasta uunituksen jälkeen.

Uudenlaisia makuja mysliin saa esimerkiksi lisäämällä joukkoon erilaisia pähkinöitä, siemeniä ja kuivattuja hedelmiä, kokeilemalla jotain muuta kasviöljyä tai erään reseptin mukaan sekoittamalla öljyn ja hunajan kanssa sokeroimatonta hedelmäsosetta. Itse aion seuraavaksi kokeilla pekaanipähkinöitä ja kenties lisätä joukkoon kookoshiutaleita. Nam!

Ekoja kertoja pohjoisaasialaisittain

Maanantaina oli meidän ihkaensimmäinen hääpäivä, onnellinen avioliitto täytti vuoden! Senpä kunniaksi mentiin herkuttelemaan Gaijiniin. Farangista tykkäsin tosi paljon, joten ajattelin ettei kovin metsään voi mennä tämä sisarravintolakaan. Eikä todella mennytkään, maistelumenu Asakusa oli huippuherkullinen ja palvelukin vähintään niin hyvää kuin tuon hintatason ravintolassa sopii odottaa. J otti koko juomasuositussetin mutta minä onneksi harkinnan jälkeen päädyin pelkkään valkkarilasilliseen, se ynnä pienet maistelut J:n laseista oli arki-iltaan aivan tarpeeksi. Vähän jäivät kyllä coctail-listan herkut kiinnostamaan, pitäisiköhän joskus mennä tuonne vain lasilliselle ja pienille naposteluille. Ensimmäistä kertaa elämässäni kysyin ravintolassa juomasuosituksia, maistoin viinin (siis sen pienen alkutilkan korkkivian varalta! Pelkäsin että viini onkin viallinen enkä maista sitä tai teen jotain muuta noloa, mutta ihan hyvin se kai meni. Hyvältä maistui ainakin.) ja söin yli 50 euron edestä omalla rahalla. Kerrankos sitä ensimmäistä hääpäivää viettää.

Ihan mahtavaa, ScanBurger!

Kampin ScanBurger on ollut vakituinen pelastajani hirmuinen-nälkä-äkkiä-jotain-helppoa-ruokaa -tilanteissa. Isot ranskikset mukaan voi joskus tuottaa suurempaa onnea kuin parhainkaan gourmet-ateria. Tänään kyseinen paikka yllätti minut niin loistavalla palvelulla, että tässä on nyt julkisen hatunnoston paikka.

Päätin roskaruoan kuvat silmissäni kiiluen suunnata treeneistä keskustan kautta kotiin. Kamppiin puoli kymmeneltä saavuttuani mieleeni hiipi kauhistuttava muistikuva siitä, että ScanBurger menee joinain päivinä jo hurjan aikaisin kiinni. Jännityksellä kävelin lähemmäksi ja näinkin ovessa pelkäämäni kyltin:

Ma-To 8-21

Mutta! Ovi oli vielä auki. Marssin sisään ja huikkasin tiskin takana lattiaa moppaavalle pojalle kysymyksen "Onks tää vielä auki?". Poika vakuutti olevan, joten astelin kassalle ja tilasin vakkarinälänhelpottajani. Ja poika marssi pakastimelle, kaivoi sieltä ison ranskanperunapussin, avasi sen ja kaatoi sopivan määrän ranskiksia paistumaan ihan minua varten. (Lisäksi sain vielä ehkä euron alennustakin mutta sitä en mene vannomaan, koska ScanBurgerin normaalit ranskalaisetkin ovat muistaakseni aika isot. Joka tapauksessa annos oli riittävä.) Kului kaksi minuuttia ja minulla oli kädessäni pussillinen vastapaistettuja rasvan ja suolan kyllästämiä keltaisia tikkuja sekä erittäin hyvä mieli.

Kaikista ihmeellisintä tässä on se, että poika ei missään vaiheessa mitenkään ilmaissut tekevänsä jotain erityistä palvelusta minulle, vaan toimi niin kuin kyseessä olisi aivan normaali käytäntö. Ja kenties olikin, koska jälkeeni ravintolaan astui vielä mies, joka onnistui saamaan itselleen limsan ja ruishampurilaisen ja ehti vielä samaan kymmenen minuutin päästä lähtevään bussiin kuin minä.

Kylläinen (ja erittäin treenihikinen) bloggari kiittää!

Kokkisota ilman sotaa

J toi kaupasta raaka-aineet ja minä ideoin niistä ruoan. Miten paljon kokkausprosessia helpottikaan, ettei tarvinnut etukäteen miettiä ja pohtia että mitä sitä taas ruoakseen valmistaisi. Ajan kanssa kokkaillessa se on toki prosessin paras osa (heti syömisen jälkeen).

Hyvä paha soija

Soija, tuo kasvissyöjien jumaloima vastaus suunnilleen kaikkeen. Tärkeimmät perustelut soijan mahtavuudelle tuntuvat olevan a) että se ei ole lihaa ja b) että se kuitenkin sisältää sekasyöjien lihasta saamia hyödyllisiä ravintoaineita. Kuulostaa periaatteessa ihan hyvältä. Soijankasvatuksen ympäristövaikutukset lienevät reippaasti pienemmät kuin pihvikarjan ja soijapellosta riittänee syötävää useammalle ihmiselle kuin vastaavankokoisesta karja-aitauksesta. (En tiedä, en ole lukenut faktoja aiheesta.)

Mutta. Näin puhtaasti kulinaarisesta näkökulmasta, eikö raaka-aine, joka on itsessään täysin mauton ja vailla minkäänlaista rakennetta, kuulostakin hieman oudolta? Siinä missä tuoretta naudanlihaa voi syödä vaikka sellaisenaan suoraan lihatiskistä, tietäen täsmälleen mitä suuhunsa pistää ja saaden mainion makuelämyksen niinkin, vaatii soija seurakseen kasan mausteita ja sen jälkeen maistuu, no, niiltä mausteilta. Suunnilleen sama asia kuin pistelisi poskeensa sahajauhoa ja napsisi hivenaineet purkista. Kun itse ruoassa arvostan luonnollisuutta ja pyrin kaikin keinoin välttämään pitkälle jalostettuja tuotteita, ei kasvi, josta en edes tiedä miltä se ennen lautaselle päätymistään näyttää, oikein houkuttele.

Kuitenkin treenievääkseni hiljattain päätyi suuren rakkauteni play-maitokaakaon puutteessa soijakaakao ja tänään pakastehyllystä nälissäni ja uupuneena nappasin kananugettien (jotka nyt nekään eivät aivan malliesimerkki tästä luonnollisesta ja vähän jalostetusta ruoasta ole, mutta heikkoina hetkinä ok) sijasta soijaversion, koska ne nyt sattuivat ensin silmään ja olipa niitä sosiaalisen median pyörteissä kehuttukin. Vaan eipä ehkä olisi kumpikaan harha-askel kannattanut. Soijakaakao maistui kohtalaiselta mutta osoittautui enimmäkseen vedeksi sokerilla ja kaakao(aromi?)lla höystettynä. Kuvassakin esiintyvät nugetit sen sijaan näyttivät ja tuoksuivat kohtuullisen herkullisilta, jos niin nyt mistään pakastemössöstä voi sanoa, mutta maistuivat lähinnä suolalta.

Jätän tulevaisuudessa siis soijatuotteet jälleen truevegeille ja jatkan itse hyväksi havaitulla fleksitarismilinjalla. Liha lihana, kasvikset kasviksina ja epämääräinen teollinen mössö poissa minun lautaseltani.

Vesi kielellä

Väitän, etten ole kovin väärässä sanoessani, että harva asia on kiehtovampaa kuin uunissa paistuvan pannukakun katseleminen.

Kenties syvälliset keskustelut aamuyöllä, kun kumpikin tietää että pitäisi jo nukkua, mutta ei malta irrottautua sanojen synnyttämästä taikapiiristä, koska aamulla tuo hetki on auttamattomasti ohi.

Se, kun oppii jotakin uutta.

Ensisuudelmat.

Sen pannukakun syöminen.

Mansikoiden ja omenapiirakkajätskin kera.

Kiinnikasvanut

Kuvien pitsitoppi minuun, nimittäin. Käytän sitä ihan rikollisen usein ja käyttäisin vielä enemmän, jos en ajattelisi, että muillekin yläosille pitää antaa välillä mahdollisuus.

Pitsitoppi - Vila

Musta toppi - H&M

Nahkahousut - KappAhl Designers' Finest

Neule - Bershka

Kengät - Bullboxer (Stockmann)

Perjantain asua tämä, olen vähän jäljessä julkaisussa näköjään. Eipä minulla tosin mitään kuvaamisen arvoista ole päälläni näinä muina päivinä ollutkaan, että sikäli ei haittaa pieni viivästys. Pitsitopin lisäksi rakastan palavasti noita nahkahousuja, jotka ovat taatusti olleet joka tuhlatun sentin arvoiset, vaikka ne ostohetkellä suunnilleen kallein omistamani vaate olivatkin. Kengät ovat kevään löytö ja neule nyt sattui mätsäämään niihin, kun jotain lämmikettä päälle kuitenkin vielä tarvitsi.

Nyt kun asun muodossa kerran perjantaihin palataan, niin palataan sitten vähän muutenkin. Silloin käväistiin nimittäin J:n kanssa herkuttelemassa mainiossa Taste of Helsinki -tapahtumassa. Tapahtuman organisoinnin ja varsinkin maksusysteemin olisi kenties voinut hoitaa paremminkin, mutta ruoka oli hyvää eikä markat (eli tapahtuman maksuvälineet, euron arvoiset poletit) kouraan saatuaan tarvinnut jonottaa juuri mihinkään. Itse maistelin Aidon koivunsilmuilla savustettua lohipastramia, Juuren grillattua luomukaritsankylkeä, lämmintä varhaiskaalisalaattia ja savuomenavoita sekä Smörin herukanlehtivanukasta, raparperia ja mansikkasorbettia. Kaikki veivät kyllä kielen mennessään, ja Aito sekä Smör olisivat varmasti ihan käymisen arvoisia paikkoja. Juuressahan me juuri (ehe ehe) olimmekin, ei valittamista siinäkään!

Ravintoloiden menujen lisäksi löytyi muutakin maisteltavaa, me tykästyimme Tammisen lihoihin ja Good Pie Bakeryn leipiin. Jätskihulluna piti tietenkin saada myös Herrgårdin jäätelöä, joka ei korkeita odotuksia pettänyt. Vaniljainen jogurttijäätelö oli törkeän hyvää ja kivan raikasta eikä kookosversiossakaan valittamista ollut, sopivan mieto ja pehmeä aidon kookoksen maku siinä.

Nythän tässä nousi ihan vesi kielelle, onneksi olin kaukaa viisas ja nappasin Herkusta mukaan uuden omenapiirakka-benjerrystötsän. Suunnitelmissa oli tosin pannukakun leipomistakin... Molempi parempi?

Taivas suussani

Hiillostettu luomuhärkätartar ja keltuaiskreemiä

Perunakropsua ja valkosipuli-lipstikkavoita

Kukkakaalivanukasta, mallasleipää ja kuivattua tomaattia

♥

Paahdettua taimenta, puikulaperunapyrettä ja punasipulivinegretteä

♥

Raparperitartaletti ja rosmariinimarenkia

Eilen @ ravintola Juuri.

Kesän makuja

Vaikka raparperit pitäisikin poimia omasta puutarhasta, en voinut vastustaa kaupan hyllyllä makoilevia varsia. Varsista syntyi piirakka, joka oli aika vastustamaton sekin. Vaatii lujaa itsehillintää olla syömättä jääkaapissa itseään tyrkyttävää viimeistä palaa, joka kaiken oikeuden ja kohtuuden nimissä kuuluu J:lle. Mutta jossei se sitä pian syö, vetoan siihen että jonkun se on syötävä ennen kuin mokoma menee pilalle. Koska tämä raparperipiiras oli kaikessa rasvaisuudessaan ja sokerisuudessaan juurikin täydellistä, voisin jakaa reseptinkin tässä. Alkuperäinen lähde onpi tämä.

Näitä tarvitset:

Pohja:
150 g voita (oivariinia/leivontamargariinia)
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
500 g raparperinvarsia
2 tl perunajauhoja
3/4 dl sokeria
1 rkl kanelia

Päällys:
100 g huoneenlämpöistä voita
2 dl kaurahiutaleita
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja

Näin teet:

Pohja:
Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää taikinaan, sekoita tasaiseksi. Tämä kaikki hoituu näppärästi sähkövatkaimen vispilöillä tehoa tehtävän mukaan vaihdellen, joskin vähemmän laiska leipuri saattaisi vaihtaa vatkailuiden jälkeen taikinakoukkuihin tai käsipeliin.

Täyte:
Pilko raparperit sopivan kokoisiksi paloiksi. Sekoita perunajauhot, kaneli ja sokeri keskenään ja kääntele raparperipalojen joukkoon. Tämä vaihe on hyvä nakittaa miehelle. Tällöin voi tosin käydä niin, että tyyppi laittaa kulhoon ensin kuivat aineet ja sen jälkeen raparperit, mutta tästä ei kannata huomauttaa mitään; itsepähän sekoittaa.

Päällys:
Nypi rasva, kaurahiutaleet, vehnäjauhot ja sokeri keskenään murumaiseksi seokseksi. Voin kertoa, että seos oli näillä rasvamäärillä kaukana murumaisesta. Se oli ennemminkin kosteuttavakasvonaamiomaista. Saattaa tosin olla, että voita lipsahti vähän ohjeistettua enemmän, kun tässä purkissa on näin vähän jäljellä.

Jos joku ei osaa nimikkeiden perusteella koota näitä asioita vuokaan oikeassa järjestyksessä, niin kerrottakoon että ensin tulee pohja, sitten täyte ja viimeisenä päällys. Vuoka kannattaa voidella (tai öljytä ja korppujauhottaa niin kuin allekirjoittanut teki käytettyään sen voin loppuun) huolimatta siitä, että taikinan ja päällisen rasvat kyllä huolehtinevat piiraan irtonaisuudesta. Sitten ei muuta kuin paistetaan 25 minuuttia 200-asteisessa uunissa ja nautitaan. Maitotuotteiden kera toki, ettei oksaalihappo kiusaa.

Seuraavaksi voisin tehdä jotain mansikkaista, meillä on nimittäin pakkasessa vielä varmaan kuusi litraa viimekesäisiä marjoja jäljellä. Syksyllä ja talvella pihtaan niitä, että riittää koko vuodeksi ja keväällä ahmitaan sitten pari litraa kuussa, että saadaan kaikki kulumaan ennen uutta satoa. Ensi vuodeksi teen mansikansyöntikalenterin, jossa määritellään tarkalleen, milloin uuden purkin saa ottaa sulamaan.

Voihan fleksitarismi sentään

Minä olen sekasyöjä niin kuin ihminen kai lajina luonnostaan on. Rakastan monia liharuokia, mutta voisin myös mättää mahaani rajattomasti falafel-pyöryköitä, pinaattilettuja tai intialaista linssimössöä. Kasvisruokaa laittaessani en ajattele tänään ei syödä lihaa, vaan valitsen raaka-aineet samalla tavalla kuin muutakin ruokaa valmistaessa; jauhelihan tai possun sijasta pääraaka-aine voi olla vaikkapa kesäkurpitsa, pavut tai bataatti. Ravintolassa tilaan listalta sen vaihtoehdon, joka herkullisimmalta kuulostaa, oli se sillä kertaa sitten karitsan sisäfile tai kasvissosekeitto.

En ylipäätään ymmärrä ajatusta, että kasvisruoasta jotenkin puuttuisi liha tai että se olisi jotenkin rajoittuneempaa ja väistämättä vajavaista. Koulujen kasvisruokapäivästä nousi valtava haloo, vaikka minusta on mahtava ajatus, että koulujen ruokalistoja monipuolistetaan tuomalla valikoimiin entistä suurempi kirjo ruokalajeja. Miksi ei-kasvissyöjän pitäisi olla rajoittunut pelkkiin liharuokiin -sehän se vasta vajavaista on! Minä ainakin olen onnellinen siitä, että kaikki mahdolliset makuelämykset ovat minulle mahdollisia ja sallittuja, ja olen tähän mennessä pitänyt sitä ihan normaalina sekasyöjän toimintamallina.

...kunnes eilen selailemani Fit-lehti minua ystävällisesti valisti, että tämäkin on kuulkaas ruokavalio. Lehden pikku-uutisen mukaan osa-aikaista kasvissyöntiä tituleerataan fleksitarismiksi, ja sen harjoittajat eivät karsi ruokavaliostaan lihaa mutta pyrkivät nauttimaan myös runsaasti kasvisruokaa. Niin että seuraavan kerran kun jossain tapahtumailmoittautumisessa kysytään erikoisruokavaliota, taidan vastata fleksitarismi. Ja kun tapahtuman järjestäjä pyytää selittämään tarkemmin, voin vastata

"No siis mä syön niinku lihaa ja kasviksia. Ihan sillä lailla fleksiibelisti, you know."

(Kuvituksena tyypillinen fleksitaristin annos kasvispihvejä, parsaa, tsatsikia ja kuskusia.)