Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteet. Näytä kaikki tekstit

3.10.2012

Ruska ja uudet housut






Neule - Monki
Housut - Lindex
Toppi - H&M
Bootsit - Bianco

Oho, asukuvia! Vihreät housut ovat täyttä rakkautta, mahtava piristys syksyyn ja olen sitäpaitsi haaveillut ikuisuuden kirkkaanvärisistä pillifarkuista. Nämä Lindexiltä bongaamani yksilöt istuvat täydellisesti sekä ovat mukavan napakkaa ja jämäkkää kangasta mutta silti ihanan pehmoiset, kerrassaan mainio löytö siis! Hienosti olen kyllä kuvauspaikan valinnut, kun vihreät housut ovat saaneet taustakseen vihreän nurmikon. Hiuksetkin näköjään sointuu kivasti syksyn värjäämien lehtien väriin, en mä kyllä oikeasti ihan noin punapää ole. Montakohan kertaa toi neulekin on jo päässyt päälle ostamisensa jälkeen, se on vaan niin helppo vetää kaiken päälle ja on ihan älyttömän mukava ja muutenkin kiva. Voisin varmaan karsia vaatekaapistani kolme neljäsosaa kun asun nykyään samoissa vaatteissa jatkuvasti. Vaikka on mulla kyllä vakavia puutteitakin siellä, just listasin muutamia asioita, jotka olisivat ihan must (modernia runoutta, just - must...) syksyyn ja elämään yleensäkin. Mutta nyt sohvalle J:n kainaloon!

15.9.2012

Aurinkoinen Helsinki ja syksynpelastajaneule





Neule - Monki
Tunika - Zoey m.
Kaulaliina - H&M
Kengät - Vagabond
Leggingsit & säärystimet - ?

Noin, siinä se nyt on: neule, jossa aion luultavasti asua koko syksyn. Nälkäpäiväkeräyslippaan sijasta kiikutin rahani Monkin kassalle - ja olen onnellisempi niin. Itselleni tuollainen geneerinen lipaskeräys, jonka tuotot menevät minne lie katastrofialueelle ei ole erityisen mieluinen hyväntekeväisyyden muoto vaan kaipaan jotain konkreettisempaa ja jotenkin henkilökohtaisesti koskettavaa. Siksipä tässä kohta suuntaankin Mannerheimin lastensuojeluliiton päivystäjäkoulutukseen ja myöhemmin syksyllä pääsenkin sitten jo auttamaan yhteydenottajia Lasten ja nuorten puhelimessa sekä netissä! Olen haaveillut hommasta ikuisuuden ja nyt vihdoin olen tarpeeksi vanha ja koulutus sattui sopivaan aikaan, jee.

12.9.2012

Syksyisiä ostohaaveita


Kurkistin tänään Monkiin ohikävellessäni, ja siitähän se syysvaatehaaveilu sitten lähti. Laukkuhaaveilu lähti jo aiemmin tänään, kun neonkeltainen Baggu-reppu loisti tiensä sydämeeni Lauran blogissa. Repuista en osaa vieläkään haaveilla mutta sen sijaan tuo laukkumallinen neonpläjäys kyllä iskee ja kovaa. Monkissa rakkauteni puuvillaiseen jättineuleeseen syttyi sekunneissa, huomenna juoksen hakemaan rakkaani kotiin. (Kyllä, onnistuin hillitsemään välittömät ostohaluni ja jättämään itselleni harkinta-aikaa sen verran että tiedän tuota hellyyttävän ylikokoista vaatekappaletta todella palvovani.) Tuota farkkupaitaa rakastin jo kesällä ja olen vielä paljon sitäkin kauemmin itselleni jonkinlaista yksilöä haikaillut, jokohan se olisi aika tuo kaveri kotiuttaa? Housuista kiinnostuin, rittääkö se ostopäätökseen, en vielä tiedä. Nahkapaita hyppäsi eteeni Monkin verkkokaupasta kuvia etsiessäni, tiedättehän te nahkatutkani voiman. Jos se on päällä upea, on se ehkäpä pakko ostaa nahkakokoelmaani täydentämään. En missään nimessä raaski näihin kaikkiin rahojani pistää, ainakaan yhdellä ostokerralla, mutta jotakin kai voin syysvaatevarastoani täydentämään hankkia. Luovuinhan sitäpaitsi juuri viidenkympin juoksutrikoista sekä treeni-/pelimatkakassista (eikä nyt oteta huomioon sitä, että ne olisivat olleet huomattavasti tarpeellisempia ostoksia kuin mikään näistä)!

EDIT: Meinasi unohtua! Kuvat Monki & Onnellisten heimo.

Farkkua farkun päällä



Farkkumekko - Vero Moda
Farkkuliivi - Only
Sukkikset - Lindex(?)
Bootsit - Bianco

Oli tarkoitus julkaista vaihteeksi jotain muuta kuin asukuvia mutta muut kuvat olivat rumia eikä mulla kai mitään höpötettävääkään niiden oheen olisi ollut. Muista aiheista höpötettävää kyllä riittäisi mutta niistä taas uupuvat kuvat, hankalaa tämä bloggaaminen. Asustakaan ei kauheasti juttua irtoa, kameralle se piti kivoutensa ansiosta kuitenkin ikuistaa pikaisesti vesisateessa. Partyvesti käy näköjään vähän kaiken kanssa, eipä kaduta että maksoin siitä uutena 40 euroa kun en suostunut kirppareilta moista metsästämään (vaikka derbytytöt hienohelmaista itseäni vähän asiasta pilkkasivatkin).

Täytyypä muuten oikein listata tuohon sivupalkkiin tulossa olevia juttuja, muuten unohdan itsekin, mistä kaikesta olenkaan aikeissa kirjoittaa!

9.9.2012

Lähdin pyjama päällä töihin





Paita - isän vanha
Farkkushortsit - leikattu vanhoista farkuista
Bootsit - Bianco
Leggingsit ja muovihelmet - ?

Olisikohan ollut torstain työasua tämä. Ihan veikeä yhdistelmä, vaikka paidan helma olisi kenties saanut olla aavistuksen pidempikin. Asusta ei sen enempää sanottavaa löydy mutta pakko vähän hehkuttaa huikeaa derbyviikonloppua, perjantaina oli tosi hauskat ketteryystreenit, eilen hävittiin niukasti Turun tytöille mutta pelattiin silti hyvin ja tänään sitten scrimmailtiin vielä pienellä porukalla. En malta odottaa lauantain kuvasaldoa, tänään julkaistu teaser allekirjoittaneesta ja Turun hurjasta Juissista oli jo niin mahtavaa settiä, hui!


6.9.2012

Graffiti




Mokkajakku - Cheap Monday
Farkkuliivi & farkut - Only
Toppi - lille-lle
Huivi - Kaapelitehtaan Design Market
Kengät - Bullboxer

Kiskaisin eilen spontaanista päähänpistosta mokkajakkuni päälle partyvestin ja huhhei! Lopputuloshan on suorastaan nerokas. Voisinpa veikata, että tätä yhdistelmää tullaan näkemään ylläni vielä paljon. Tuosta karhutopista tykkään hurjasti, ostin J:lle samalla kuviolla T-paidan kun bongasin jostain blogista tarjouksen lille-llelle(llellelle). Voisi itsekin koittaa painaa jotain omia paitoja tai kasseja niin saisi vielä uniikimpaa, jos vain olisi aikaa moiseen... Mutta hei tänään sain sentään pestyä pyykkiä, tehtyä risottoa, tyhjennettyä ja täytettyä tiskikoneen, järjestettyä sukkia kaappeihin ja katsottua Dancen! Ei ihan pölymoppaukseen asti päästy mutta aika hyvin kuitenkin.

PS. J kommentoi tämän postauksen kuvia sanomalla sähän näytät ihan kivalta. Tarkoitti kuulemma tavallista kivemmalta, niin että kiitos kai sitten. :D

5.9.2012

Tavoittelemallanne henkilöllä on ajankäytöllisiä ongelmia




Paita - Vila
Hame - äidin vanha
Huivi - saatu kiitokseksi vapaaehtoistyöstä
Kengät - Vagabond 

Siinä maanantain asua, joka päälläni olin töissä, julkaisin kiltalehden uusimman numeron ja illastin hääpäivän kunniaksi. Puhutaanko hetki mun viikko-ohjelmasta? Aloitetaan siitä, että en muista koska olisin viimeksi mennyt töistä suoraan kotiin niin, että sieltä ei olisi saman päivän aikana tarvinnut enää mihinkään lähteä. Maanantain ohjelma jo tulikin selväksi, poissa kotoa tuli vietettyä sellaiset 13 tuntia. Eilen olin töissä viiteen ja sen jälkeen lähdin eväskaupan kautta treeneihin, joista pääsin kotiin iltaysin aikoihin. Tänään vuorossa oli töitä ja kiltalehden rastin pitämistä phukseille, harvinaisen lyhyt reilun 11 tunnin rupeama siis. Huomenna ei tiedossa ole töiden jälkeen mitään, joten pääsen nauttimaan sellaisesta harvinaisesta luksuksesta kuin pyykinpesu. Jos lattiat ehtisin pölymopata, niin olisin iloinen. Perjantaina ehdin töiden jälkeen tehdä pikaisen pyrähdyksen kotiin ennen treeneihin kiitämistä, lauantai menee derbyä pelaillessa (ensimmäistä kertaa B-tiimissä!) ja sunnuntain treenitkin lohkaisevat päivästä matkoineen useamman tunnin. Missäköhän välissä sitä ehtisi vaikkapa lukea jotain muuta kuin mainoksia aamupalalla tai kokata ihan oikeaa ruokaa? Ja missä vaiheessa tää nyt sattuu olemaan tällainen vähän kiireisempi viikko muuttui jokaviikkoiseksi totuudeksi?

Ei mua tämä tilanne varsinaisesti mitenkään stressaa, olenhan tottunut haalimaan kalenterini täyteen, mutta olisihan se välillä ehkä kiva ihan vain rentoutua kotisohvallakin. Viettää aikaa J:n kanssa, lueskella yhteiseksi hääpäivälahjaksi ostettuja Aku Ankka -kirjoja, käydä kävelyllä. Jos nyt edes enää osaan vain lojua sohvalla ilman että mielessä pyörivät koko ajan asiat, joita pitäisi tehdä. Harjoittelu kai tässäkin asiassa tekisi mestarin, mutta kuinkas harjoittelet kun ensin pitää hoitaa ne kaikki velvollisuudet. No, ehkä joululomalla ehdin levätä (ellen sitten stressaa silloin dippani valmistumista).

4.9.2012

Farkkutakkinen tyttö



Farkkutakki - isän vanha
Nahkashortsit & kauluspaita - Vila
Huivi - H&M
Bootsit - Bianco
Rumasti etualalle jäänyt laukku - joku italialainen merkki Veronasta

Sellaista päällä tänään. En ehtinyt bussia odotellessa napata kuvia ilman takkia (ja nämäkin tuli otettua aika hätäisesti niin kuin ehkä esimerkiksi rajauksista huomaa), mutta oikeastaan se kuuluikin asuun aika erottamattomasti työpaikan hieman liioitellun ilmastoinnin vuoksi. Olimme varmaan aika säälittävä näky Lotan kanssa takkeihimme kääriytyneenä, kun työpistettä siivoamaan tullut tyttökin kysyi hämmästyneenä onko mulla kylmä. Jos huomenna laittaisi sitten vaikka housut jalkaan.

2.9.2012

Ei päätä eikä häntää

Paitamekko - Weekday
Collegejakku - Only
Sukat - Seppälä
Kaulakoru - joku suomalainen suunnittelija

Ei siinä naamassakaan mitään vikaa ollut, mutta etäisyys bussipysäkin penkiltä päätyseinään ei vain ollut ihan tarpeeksi pokkarilleni. Pitkästä aikaa onnistuin yhdistämään tuon murheenkryynijakun niin, että tykkäsin asusta. Suunnittelen silti sen värjäämistä, kunhan vain saisin värin päätettyä. Harmaa tai musta menisi kaiken kanssa mutta olisi vähän tylsä. Oranssi tai etenkin jadenvihreä houkuttelisivat, mutta toimiiko sellainen tuolla pohjavärillä? Toisaalta epäonnistuneen värjäyksen päälle kai voisi sitten suht helposti vetää sen mustankin. Harkitaan, harkitaan.

30.8.2012

Talojen nurkilla ja metsän siimeksessä










Bleiseri - Oneway
Puputeeppari - Nümph
Nahkahousut - KappAhl
Kengät - Vagabond
Rannekoru - joku ulkomaalainen nettikauppa (Forever21?)
Kaulakoru - DIY

Hain poseeratessani sellaista eteeristä metsänkeijufiilistä mutta jostain syystä näytän enemmän metsään eksyneeltä narkomaanilta. Jotain kiehtovaa näissä kuvissa silti kai on kun en osannut niitä edes tuon enempää karsia. Asu itsessään nyt oli aika peruskauraa, syksy ehkä houkuttelee esiin astetta rokahtavampaa meininkiä. Hiukset näyttävät lyhemmiltä kuin ovatkaan, kun iskin ne niskasta pinneillä kiinni. Oikeastihan pehko alkaa olla jo aika ylikasvanut, ja yritän nyt kovasti arpoa kasvatanko hiukset taas pitkäksi vai leikkaanko. Tai oikeastaan olen jo päättänyt leikkaavani, mutta raaskin käyttää rahojani kampaajaan ehkä vasta parin kuukauden päästä, ja silloin tilanne voikin jo taas olla ihan toinen.

Mulla on muuten ongelma. Haluaisin ihan hirveästi kirjoittaa mielipidekirjoituksia vähän kaikesta, mutta en haluaisi kuvattomia postauksia ja ainoat kamerassa olevat kuvat viimeajoilta ovat asukuvia, joita taas en haluaisi sotkea mihinkään syvälliseen lässytykseen. No, ehkä koneen uumenista voisi löytyä jotain sopivia täytekuvia.

27.8.2012

Hapsuja ja pitsiä


Neule - Gina Tricot
Pitsitoppi & musta tuubitoppi - Vila
Nahkahapsuhame - Zara
Bootsit - Bianco
Leggingsit - Seppälä
Kaulakoru - H&M

Ei mennyt näiden asukuvien napsiminen ihan putkeen mutta eipä asustakaan synkän sään vuoksi tullut ihan sellainen kuin alunperin kaavailin. No, hyvinhän ne nahka ja pitsi käyvät lämpimämpienkin asusteiden kanssa yhteen. Kun muissa blogeissa hehkutetaan syyspukeutumista, minä olen jotenkin edelleen jumissa kesässä. Haluaisin kirmata kesämekko ylläni hellesäässä jäätelö sormille sulaen, mutta sen sijaan jouduin hiljattain kaivamaan jopa sateenvarjon kaapista käyttöön. Kohta varmaankin metsästän jo joululahjoja toppatakkiin hautautuneena. Apua, nyt aloin kaivata talvea ja lunta, hus pois moiset ajatukset, vielä on kesä!

15.8.2012

Indian summer











Rohkenin pukemaan makrameeunelmani ihan oikeasti päälleni, ja varsin toimistokelpoinenhan siitä valkoiseen paitamekkoon yhdistettynä tulikin. Nyt kun mekko on korkattu, lienee siihen sonnustautuminen tulevaisuudessakin helpompaa. Ainoa huono puoli tuossa on se, että tällainen harppoja saa hapsut aika nopsaa sotkeutumaan toisiinsa paksuiksi patukoiksi, jotka kyllä onneksi saa helposti auki vähän nykimällä. Eikä kai se hitaamman kävelynkään opettelu välttämättä ihan huono ratkaisu olisi.

Niin kuin joku ehkä kuvista päätteli, kävin mekossani töiden lisäksi Senaatintorin Fashion Villagessa. Kameraan tarttuminen toimi hyvänä keinona välttää ostoksia joskaan en myöskään mitään erityisen sytyttävää kojuissa bongannut. Lisäksi arastelen pieniä putiikkeja ja minun pitää psyykata itseni etukäteen vahvasti ostomoodiin, jos jotain todella olisin aikeissa mukaani haalia. Kuten nyt viimeksi tämän mekkosen. Seuraava haasteeni onkin vielä joskus uskaltautua Design Forumin ja My o My:n kaltaisiin liikkeisiin, joissa olisi hurjan kivoja juttuja mutta myös pelottavia palvelualttiita myyjiä, jotka tervehtivät kun astuu sisään. Tiedän, olen vähän hassu. Pistäydyin muuten helsinginretkelläni myös Cosissa ensimmäistä kertaa ikinä, ja voi pojat sehän vaikutti lupaavalta. Tiedän minne suuntaan kun saan taas ostaa vaatteita.

Huomenna karkaan työreissulle Pietariin, huikea idea järjestää muuten vähän tylsät kehityspäivät ulkomailla! Risteilemme iltapäivällä itänaapuriin, vietämme siellä perjantaipäivän ja olemme takaisin Helsingissä lauantaiaamuna. En ole jotenkin osannut varautua reissuun yhtään, onneksi sain sentään vanhemmiltani näiden reissulta ylijääneet ruplat. Kai sitä kohta voisi pakatakin. Blogin kannalta matka tarkoittaa sitä, että minusta ei hetkeen kuulu täällä mitään ja hetken kuluttua sitten sitäkin enemmän. Palataan siis reissukuvien merkeissä joskus lähitulevaisuudessa!

PS. Jes! Olin oikeassa kaikissa haaveissani, intiaanikesä on täällä ja toivottavasti pysyy!