Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit

16.6.2012

Olohuone


Olohuoneessa ei upean lampun (ja telkkarin) lisäksi ole yhtään tähän asuntoon hankittua kalustetta. Haaveilen divaanisohvasta, uudesta tv-tasosta, vaaleasta pörrömatosta, sohvapöydästä ja kirjahyllystä. Pienestä lukunurkkauksesta siinä, missä nyt on televisio, ja televisiontuijotusnurkkauksesta siinä, missä nyt on sohva. En vain tiedä, mistä aloittaisin. Vai pitäisikö isommat hankinnat sittenkin säästää seuraavaan asuntoon, kun tämä ei kuitenkaan ole pysyvä ja oma?

Viimeaikoina täällä on joka tapauksessa näyttänyt enimmäkseen tältä:


Jalkapallon katsominen sujuu mainiosti vanhankin sisustuksen kanssa.

5.6.2012

Laukut ojennukseen




Eivätpähän loju laukut enää lattialla, ja vaatesäilytyksen kannalta epäkäytännölliset metallihenkaritkin pääsivät hommiin. Inspiraatiosta kiitos erinäisille blogeille, joissa tämänkaltaisia naulakkoratkaisuja on vilahdellut.

Eilen illalla henkareita seinälle sovitellessani ajattelin tämän olevan kelvollinen väliaikaisratkaisu ennen kuin raaskin hankkia pitkään haikailemani naulakon. Nyt olen tähän viritykseen jo niin ihastunut, että niinköhän vain maltan tästä luopuakaan. Mutta mitäpä sitä tässä vaiheessa murehtimaan, sillä lienee varsin pitkä aika siihen, että minulla on kuusisataa ylimääräistä euroa naulakkoon laitettavaksi.

28.5.2012

This month...


Tarraliitutauluseinäkalenteri Liitutauluseinätarrakalenteri Seinätaulukalenteriliitutarra luovutan, tämä kalenteri on ollut meillä nyt ehkä kuukauden käytössä ja tykkäilen ihan hulluna. Paitsi että jättimäinen päivyri on näyttävä sisustuselementti, se on myöskin kätevä tapa pitää kirjaa menoista. Kalenteri löytyy makuuhuoneen seinältä, joten illalla nukkumaan mennessä ja aamulla herätessä voi kätsysti tarkistaa päivän ohjelman. Kirjoituspinta ei tässä tosin valitettavasti ole ihan oikean liitutaulun veroinen ja lisäksi aavistuksen rosoinen seinä tekee käsialasta hieman normaalia epäesteettisempää, mutta tällaisille vuokra-asujille tämä oli kuitenkin näppärämpi ratkaisu kuin alunperin haaveilemani seinän maalaaminen (magneetti- ja) liitutaulumaalilla. Tarran seinälle kiinnittäminen kyllä uhkasi tuottaa verta, hikeä ja kyyneleitä ennen toimivan menetelmän kehittymistä, mutta pienellä sisulla ja taistelutahdolla homma hoitui. Nyt vain toivon, että tarra kestää kulumatta käyttöä edes vähän pidempään kuin vuoden mittainen seinäkalenteri, niin saataisiin tästä ihan oikea etukin perinteiseen verrattuna.