Eli ammatteja, joihin minusta ei olisi. (
Otsikko on lainaus eräältä herralta, joka pyöräili meitä vastaan ruokatunnilla syömään suunnistaessamme.)
En pystyisi tekemään työtä, jossa olisin hengenvaarassa työtehtävissäni. Minulle olisi myös ihan liian kova paikka joutua kohtaamaan kuolemaa, vakavia loukkaantumisia ja kaiken menettäneitä ihmisiä työkseni. Näillä aloilla toimivat ihmiset sanovat, että näille asioille turtuu eikä niitä työssä ota henkilökohtaisesti. Minä en haluaisi turtua. En voisi ikinä kertoa työpäivästäni
"Pelastin tulipalosta naisen ja lapsen, mutta perheen isä kuoli. Nuoren parin yhdessä rakentama talo paloi tuhkaksi. Sen jälkeen kiipesin hakemaan puuhun kiivenneen kissan. Normityöpäivä."
Olen liian rehellinen. En voisi houkutella ihmisiä ostamaan tuotetta, jonka takana en itse seisoisi sataprosenttisesti. Lisäksi olen maailman huonoin smalltalkaaja, ja vaikka olenkin aikoinani muutaman kuukauden kehotellut ihmisiä osallistumaan kuntosalilahjakorttien arvontaan, pelkkä ajatuskin täyspäivätyöstä, jossa elanto riippuisi siitä, kuinka tehokkaasti ottaa kontaktia jokaiseen ohikulkijaan, ahdistaa. En myöskään sen suuremmin nauttisi jatkuvasta matkustelusta ympäri maata.
Se haju. Jos jo roska-auton ohiajaessa joudun pidättämään hengitystä, niin kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen jätteiden lemu pinttyneenä iholle, hiuksiin ja vaatteisiin olisin todennäköisesti tukehtumispisteessä.
En haluaisi olla vastuussa ihmisen hengestä. En kestäisi, jos joku potilaani kuolisi ja pelkäisin jatkuvasti tekeväni peruuttamattomia virheitä. Lisäksi, vaikka en verta suoranaisesti kammoakaan, olisivat valtavat avohaavat ja ties mitkä märkivät paiseet todennäköisesti liian ällöjä katsottavaksi saati sitten koskettavaksi.
En voisi puolustaa ihmistä, jonka kokisin rikolliseksi, tai syyttää mielestäni viatonta henkilöä. En tahtoisi tehdä työtä, jonka päämäärä, jos ei nyt suoraan niin ainakin välillisesti, on aiheuttaa toiselle osapuolelle mahdollisimman suurta harmia. En kestäisi kuulla tositarinoita perheriidoista, seksuaalirikoksista, tapoista ja pieleen menneistä avioliitoista. En osaisi olla puolueeton tilanteen sitä vaatiessa.
Olen niin epävarma kuski, etten todellakaan haluaisi kuljettaa ihmisiä työkseni. Ei välttämättä sen takia, että pelkäisin vaarantavani kyytiläisten terveyden, vaan siksi että olisi noloa ajaa huonosti muiden nähden. Sitä paitsi en tiedä mitään kuvottavampaa kuin oksennuksen siivoaminen, ja pikkutunneilla ihmisiä kuljettavia ajoneuvoja ajavat joutunevat tähän hommaan suhteellisen usein.
Minulla ei ole tarpeeksi mielipiteitä (ainakaan perusteltuja sellaisia) eikä suurta paloa maailman parantamiseen. En tiedä tarpeeksi asioista ollakseni hyvä poliitikko enkä voisi nostaa isoa palkkaa, jos olisin huono. En voisi tukea puolueen kantaa, jos se poikkeaisi omastani. Taidan olla myös turhan suorapuheinen, avoin ja periaatteellinen.
Minun kävisi sääliksi sellaisia ihmisiä, jotka oikeasti tarvitsisivat avustuksia mutta eivät voi niitä lain mukaan saada. Enemmän kuitenkin ärsyyntyisin niistä, jotka yrittävät kaikin keinoin keinotella itselleen mahdollisimman suuret tuet ja näkevät näin toimiessaan varmasti suuremman vaivan kuin vain menemällä töihin. Jälleen kerran ottaisin työni liian henkilökohtaisesti ja ahdistuisin kurjista ihmiskohtaloista, joihin päivittäin törmäisin.
Niin kuin eräässä työhaastattelussakin kysymykseen "Näetkö itsesi johtajatyyppinä?" vastasin: teen mieluummin oikeita töitä. En tahdo miettiä rahaa, markkinointia, henkilöresursseja ja strategioita vaan tehdä jotain konkreettisempaa. Haluan inhimilliset työajat ja yhdelle ihmiselle sopivan määrän vastuuta kannettavakseni.
Viihdyn näyttämöllä ja kameran takana, mutta vain omilla ehdoillani. En suostuisi suutelemaan vastanäyttelijääni tai poseeraamaan alasti. En myöskään sietäisi esiintyjien epäsäännöllisiä työaikoja ja jatkuvaa epävarmuutta työn riittävyydestä. Julkisuus ja esillä oleminen minua ei haittaisi, mutta ehdoton nou-nou olisi jatkuva paksun pakkelikerroksen käyttö työssä. Sen jälkeen kun olen meikkauksen lopettanut, minua on suorastaan ällöttänyt erilaisten mömmöjen iholleni tunkeminen, joten kuvausmeikit ja teatterimaskit olisivat melkoinen painajainen.
(Koska tällaiset jutut tuppaavat nettimaailmassa aiheuttamaan väärinkäsityksiä, korostettakoon vielä kyseessä olevan siis ammatteja, joihin minä henkilökohtaisesti en kykenisi. Tarkoitukseni ei ole mollata näiden ammattien harjoittajia, päin vastoin nostan hattua niille, jotka näissä töissä päivittäin toimivat ja niistä nauttivat. Toivottavasti nauttivat, koska kenenkään en soisi tekevän työtä, jota vihaa. Ei ole kenenkään etu se, nimittäin.)
