Siitä kun olin viisitoistakesäinen on kymmenen vuotta.
Siihen kun olen oikeasti aikuinen on vähintään saman verran, toivottavasti.
Blogeja selatessani törmään moniin ihananoloisiin, samastuttaviin ja ihastusta herättäviin. Juuri tuollaisesta elämästä minäkin nauttisin. Sitten huomaan kirjoittajan olevan 16-vuotias.
Toisessa ääripäässä ovat päälle kolmikymppisten äitien, kotoilijoiden (kuinka inhoankaan tuota sanaa) ja idyllistä perhe-elämää viettävien vauva-sisustus-ruoka-design-arkiblogit. Niiden maailma tuntuu vieraalta.
Niin kovin aikuiselta.
Tuntuu, että olen edelleen se sama tuore ylioppilas joka kahta kuukautta vajaat kuusi vuotta sitten asteli TKK:n luentosaliin ensimmäistä kertaa. Kenties muutamaa kokemusta rikkaampi mutta pohjimmiltani samanlainen.
Niin kauan kuin opiskelee saakin kai huijata olevansa nuori.
Kohta sekin lysti päättyy. Yksi ajanjakso elämässä.
On aika astua työelämään, ehkäpä tulla äidiksi, hankkia asunto ja asuntolaina.
Saako silloin ottaa asukuvia?
Haaveilla yökyläilystä?
Lähteä kavereiden kanssa retkelle tuntemattomalle paikkakunnalle, yöpyä teltassa tai askeettisessa leirimökissä, valvoa läpi yön, vierailla erikoisessa kesätapahtumassa ja kirjoittaa ylös kaikki huonoimmat vitsit?
En tiedä, mutta tänä viikonloppuna onneksi saa.
Siitä lisää myöhemmin, jos selviän hengissä takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti