Kesän makuja

Vaikka raparperit pitäisikin poimia omasta puutarhasta, en voinut vastustaa kaupan hyllyllä makoilevia varsia. Varsista syntyi piirakka, joka oli aika vastustamaton sekin. Vaatii lujaa itsehillintää olla syömättä jääkaapissa itseään tyrkyttävää viimeistä palaa, joka kaiken oikeuden ja kohtuuden nimissä kuuluu J:lle. Mutta jossei se sitä pian syö, vetoan siihen että jonkun se on syötävä ennen kuin mokoma menee pilalle. Koska tämä raparperipiiras oli kaikessa rasvaisuudessaan ja sokerisuudessaan juurikin täydellistä, voisin jakaa reseptinkin tässä. Alkuperäinen lähde onpi tämä.

Näitä tarvitset:

Pohja:
150 g voita (oivariinia/leivontamargariinia)
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
500 g raparperinvarsia
2 tl perunajauhoja
3/4 dl sokeria
1 rkl kanelia

Päällys:
100 g huoneenlämpöistä voita
2 dl kaurahiutaleita
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja

Näin teet:

Pohja:
Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää taikinaan, sekoita tasaiseksi. Tämä kaikki hoituu näppärästi sähkövatkaimen vispilöillä tehoa tehtävän mukaan vaihdellen, joskin vähemmän laiska leipuri saattaisi vaihtaa vatkailuiden jälkeen taikinakoukkuihin tai käsipeliin.

Täyte:
Pilko raparperit sopivan kokoisiksi paloiksi. Sekoita perunajauhot, kaneli ja sokeri keskenään ja kääntele raparperipalojen joukkoon. Tämä vaihe on hyvä nakittaa miehelle. Tällöin voi tosin käydä niin, että tyyppi laittaa kulhoon ensin kuivat aineet ja sen jälkeen raparperit, mutta tästä ei kannata huomauttaa mitään; itsepähän sekoittaa.

Päällys:
Nypi rasva, kaurahiutaleet, vehnäjauhot ja sokeri keskenään murumaiseksi seokseksi. Voin kertoa, että seos oli näillä rasvamäärillä kaukana murumaisesta. Se oli ennemminkin kosteuttavakasvonaamiomaista. Saattaa tosin olla, että voita lipsahti vähän ohjeistettua enemmän, kun tässä purkissa on näin vähän jäljellä.

Jos joku ei osaa nimikkeiden perusteella koota näitä asioita vuokaan oikeassa järjestyksessä, niin kerrottakoon että ensin tulee pohja, sitten täyte ja viimeisenä päällys. Vuoka kannattaa voidella (tai öljytä ja korppujauhottaa niin kuin allekirjoittanut teki käytettyään sen voin loppuun) huolimatta siitä, että taikinan ja päällisen rasvat kyllä huolehtinevat piiraan irtonaisuudesta. Sitten ei muuta kuin paistetaan 25 minuuttia 200-asteisessa uunissa ja nautitaan. Maitotuotteiden kera toki, ettei oksaalihappo kiusaa.

Seuraavaksi voisin tehdä jotain mansikkaista, meillä on nimittäin pakkasessa vielä varmaan kuusi litraa viimekesäisiä marjoja jäljellä. Syksyllä ja talvella pihtaan niitä, että riittää koko vuodeksi ja keväällä ahmitaan sitten pari litraa kuussa, että saadaan kaikki kulumaan ennen uutta satoa. Ensi vuodeksi teen mansikansyöntikalenterin, jossa määritellään tarkalleen, milloin uuden purkin saa ottaa sulamaan.