29.6.2012

Hyvä paha soija


Soija, tuo kasvissyöjien jumaloima vastaus suunnilleen kaikkeen. Tärkeimmät perustelut soijan mahtavuudelle tuntuvat olevan a) että se ei ole lihaa ja b) että se kuitenkin sisältää sekasyöjien lihasta saamia hyödyllisiä ravintoaineita. Kuulostaa periaatteessa ihan hyvältä. Soijankasvatuksen ympäristövaikutukset lienevät reippaasti pienemmät kuin pihvikarjan ja soijapellosta riittänee syötävää useammalle ihmiselle kuin vastaavankokoisesta karja-aitauksesta. (En tiedä, en ole lukenut faktoja aiheesta.)

Mutta. Näin puhtaasti kulinaarisesta näkökulmasta, eikö raaka-aine, joka on itsessään täysin mauton ja vailla minkäänlaista rakennetta, kuulostakin hieman oudolta? Siinä missä tuoretta naudanlihaa voi syödä vaikka sellaisenaan suoraan lihatiskistä, tietäen täsmälleen mitä suuhunsa pistää ja saaden mainion makuelämyksen niinkin, vaatii soija seurakseen kasan mausteita ja sen jälkeen maistuu, no, niiltä mausteilta. Suunnilleen sama asia kuin pistelisi poskeensa sahajauhoa ja napsisi hivenaineet purkista. Kun itse ruoassa arvostan luonnollisuutta ja pyrin kaikin keinoin välttämään pitkälle jalostettuja tuotteita, ei kasvi, josta en edes tiedä miltä se ennen lautaselle päätymistään näyttää, oikein houkuttele.

Kuitenkin treenievääkseni hiljattain päätyi suuren rakkauteni play-maitokaakaon puutteessa soijakaakao ja tänään pakastehyllystä nälissäni ja uupuneena nappasin kananugettien (jotka nyt nekään eivät aivan malliesimerkki tästä luonnollisesta ja vähän jalostetusta ruoasta ole, mutta heikkoina hetkinä ok) sijasta soijaversion, koska ne nyt sattuivat ensin silmään ja olipa niitä sosiaalisen median pyörteissä kehuttukin. Vaan eipä ehkä olisi kumpikaan harha-askel kannattanut. Soijakaakao maistui kohtalaiselta mutta osoittautui enimmäkseen vedeksi sokerilla ja kaakao(aromi?)lla höystettynä. Kuvassakin esiintyvät nugetit sen sijaan näyttivät ja tuoksuivat kohtuullisen herkullisilta, jos niin nyt mistään pakastemössöstä voi sanoa, mutta maistuivat lähinnä suolalta.

Jätän tulevaisuudessa siis soijatuotteet jälleen truevegeille ja jatkan itse hyväksi havaitulla fleksitarismilinjalla. Liha lihana, kasvikset kasviksina ja epämääräinen teollinen mössö poissa minun lautaseltani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti