Innostun kyllä helposti melkein asiasta kuin asiasta, ja pienetkin jutut voivat herättää minussa suuria tunteita. Saatan juosta suu vaahdossa ja silmät kiiluen markkina-alueella etsimässä mainoksessa luvattuja lampaita, mutta lampaiden puuttuessa en heittäydy maahan parkumaan, vaan totean ei sitten ja jatkan matkaa. Teen helposti ison numeron merkityksettömistäkin jutuista ihan vain numeron tekemisen ilosta, mutta en jaksa vaivata päätäni turhilla jutuilla kovin pitkään. Pienenä minulle kaikki oli ihan sama, ja nykyäänkin olen vähän sellainen go with the flow -ihminen. Mitä tapahtuu, se tapahtuu, ja useimmiten siihen voi olla ihan tyytyväinen.
Asenteeni johtuu ehkä osittain siitä, etten ole oikeastaan ikinä joutunut erityisemmin ponnistelemaan minkään eteen. Koulussa tahkosin kymppejä vaivattomasti, opiskelupaikkaani pääsin sisään papereilla, kesätöiden ja muiden hommien kanssa on tärpännyt aina suhteellisen helposti, silmäpeli baarissa tuotti sinkkuvuosina yleensä toivotun tuloksen. Olen saanut aina kaiken, mitä olen halunnut. Tosin yleensä olen aina myös halunnut sen, mitä olen saanut. Hetkellinen pettymyskin kääntyy nimittäin minun päässäni nopeasti Siksi Oikeaksi ratkaisuksi.
Tänä keväänä valittiin uusia jäseniä derbyliigamme travel teameihin. Meinasin purskahtaa itkuun, kun oma nimeni ei löytynyt rosterista. Olin vihainen, pettynyt ja surullinen. Sitten totesin, etten olisi keväällä kuitenkaan ehtinyt treenata niin aktiivisesti kuin edustusjoukkueessa pelaaminen edellyttää, minulla ei olisi ollut varaa matkustaa pelimatkoille ulkomaille ja oikeastaan haluan vielä kehittyä pelaajanakin ennen traveltiimipaikan hyväksymistä. Jos taas olisin päässyt travel teamiin, olisin ollut hurjan iloinen saavutuksestani, karsinut muista menoistani ja tuhlannut säästöjäni huoletta pelireissuihin. Minulle jokainen tilanne on win-win, joten miksi erityisen aktiivisesti pyrkisin mihinkään suuntaan?
Ainoa asia, josta en tingi, on parisuhteeni. Sen eteen olen valmis näkemään niin paljon vaivaa kuin se vain suinkin vaatii. Käytän energiaa ja aivokapasiteettia uusien kivojen pariskunta-aktiviteettien suunnitteluun jatkuvasti, miehen ihanuus pyörii mielessä vähintään kerran minuutissa ja muutenkin rakastan ihan täysillä. Muuten uskoisin intensiivisen ihmissuhteen jopa vieneen intohimokapasiteettia muilta jutuilta, mutta kun ei sitä kapasiteettia oikein ikinä ole ollut.
En ole ikinä fanittanut mitään tai ketään. Minulla ei ole ollut harrastusta, jonka eteen olisin ollut valmis uhraamaan kaiken vapaa-aikani, yöuneni tai rahani. Jos olen jossain hyvä, on siitä kiittäminen luonnollista lahjakkuuttani, ei sitkeää puurtamista pärjäämiseni eteen. Jos en ole jossain hyvä, en tee sitä. En kerta kaikkiaan ole löytänyt asiaa, johon suhtautuisin niin intohimoisesti, että haluaisin puskea itseni äärirajoille sen eteen tai ylipäätään nähdä juuri minkäänlaista vaivaa. Olen kyllästyjä ja luovuttaja -ja aavistuksen kateellinen kaikille, joiden elämää ohjaa perustavanlaatuinen palo johonkin.
Ja ennen kuin joku tästä nyt tekee tulkinnan, että blogia kirjoittaa laiska ja saamaton hälläväliäihminen, niin todettakoon nyt vielä se, että teen kyllä parhaani kaikessa mihin ryhdyn ja minulle on kunnia-asia hoitaa hommat hyvin niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Lisäksi raha, maine tai muukaan ulkoinen seikka ei ole minulle motivaattori yhtään mihinkään, vaan teen vain ja ainoastaan sellaisia asioita, joita suostuisin ihan vailla korvaustakin tekemään. Kun tällä menetelmällä saa leivän pöytään ja kalenterin täyteen, täytyy kai asioiden olla kuitenkin ihan hyvin.
(Kirjoitin tämän jutun pätkissä erikoistyöraportin, ruoanlaiton ja muiden askareiden lomassa, joten pahoittelut mahdollisesta katkonaisuudesta ja ajatusten karkaamisesta. Asian ydin on kuitenkin siellä jossain.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti