24.5.2012

It's a bunny rabbit! (Is it?)


Tänään löysin kaupasta "kaniinin muotoisia" ilmapalloja. Kamppiin avattu Tiger on muutenkin jännä paikka. Myymälästä löytyy mitä tahansa boksereista mausteisiin ja muistikortinlukijoista kynsilakkoihin. Keksi mikä tahansa esine, ja sellainen todennäköisesti löytyy Tigeristä. Luultavasti myös aika monta sellaista esinettä, minkä olemassaolosta et ole aikaisemmin edes tiennyt. Ja tämä kaikki on vielä äärimmäisen halpaa.

Tänään olen lisäksi päässyt pätemään oikein urakalla ensin töissä ja sitten uusien fresareiden sääntölukupiirissä Ruttopuistossa. Ja kun en kerta taida olla asiaa tämän blogin puolella aiemmin maininnut, niin selvennettäköön että fresari on lyhenne sanasta freshmeat, joka tässä yhteydessä tarkoittaa aloittelevaa roller derbyn harrastajaa. Itsehän olen jo äärimmäisen kokenut vaneri a.k.a. nevari a.k.a. näitä pikkuisia edeltävän fresarikurssin käynyt. Nappasin tuon säännöistä kiinnostuneen miehenkin mukaani tueksi ja turvaksi, mutta itse olin niin reippaasti äänessä, ettei toinen saanut juuri suunvuoroa. Olisi se varmaan korjannut, jos olisin ihan luikuria lasketellut.

Huomenna on edessä saldovapaa, eli hiki päässä koodin kommentoimista ja erikoistyöraportin kirjoittamista. Deadline on kuun lopussa ja tekstiä olisi kai syytä saada aikaiseksi ihan reippaasti. Onneksi kirjoittaminen luonnistuu meikäläiseltä yleensä melkoisen näppärästi. Huomenna luultavasti myös parin blogipostauksen verran siinä raportoinnin lomassa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti