2.6.2012

Anna minun rakastaa enemmän (tyttöjä)

Minulla on 589 facebook-kaveria mutta ei J:n lisäksi yhtään sellaista ystävää, jolle voisin soittaa milloin tahansa vaikka ei olisi edes asiaa. Itseasiassa en muista, milloin olisin viimeksi soittanut jollekin muulle kuin perheenjäsenelle tai Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöön.

On minulla silti sosiaalista elämää, ajoittain paljonkin. On mukavia työkavereita, mahtavia derbytyttöjä, opiskelukavereita. Silti olisi ihanaa omistaa ihan etuliitteetön ystävä. Ihminen, jonka kanssa on hyvä olla.


Haluaisin ystävän, jonka luona voisi käydä yökylässä ja laittaa aamulla yhdessä aamupalaa.


Haluaisin ystävän, jonka kanssa voisi kokea seikkailun omassa kotikaupungissaan.


Haluaisin ystävän, jonka seurassa voisi olla vaivaantumatta hiljaa tunteja, mutta puheripulin sattuessa höpöttäisimme yhteen ääneen läpi yön.


Haluaisin ystävän, joka olisi olemassa edes pikkuisen minua varten, ja jota varten minä olisin, aina.


Haluaisin ystävän, jota voisin rakastaa.


Tässä on kuitenkin yksi mutta. Vähän sellainen kuin tässä Lapinlahden lintujen kappaleessa:

Mielelläni sinut äidin luokse veisin
juotais ehkä kahvit
isälle sut esittelisin

Mutta se ei käy sillä minä olen orpo.


Minä en rakasta ihmisiä. Muita kuin vanhempiani ja J:tä. Minä viihdyn seurassa, siitä ei ole kyse. Voin pitää jotain ihmistä hauskana, kauniina, fiksuna tai mielenkiintoisena. Viime aikoina olen jopa vähän ihastunut joihinkin ihmisiin. Mutta minä en tiedä, miten ystävystytään. Miten poistetaan etuliitekavereilta etuliitteet ja aletaan olla tekemisissä ihan pelkkinä ihmisinä ilman mitään määrittelyjä? Ja toisaalta, ovatko ne sen arvoisia kuitenkaan, tarpeeksi kiinnostavia?


Ja sitten vielä:

Tarvitsenko minä edes ystävää, kun minulla on jo ihminen, johon tuhlaan kaiken rakkauden mitä minusta ikinä löytyy?

Tarvitsenko minä ystävää, kun henkilökohtaisimpiakin asioitani kuuntelemaan kelpaa kuka tahansa? (Paitsi tällaisia, oikeasti henkilökohtaisia.)

Ansaitsenko minä ystävää, kun en useimmille antaisi edes mahdollisuutta yrittää?


En tiedä.


Mutta haluaisin.


Ehkä.

6 kommenttia:

  1. Paula, sun ajatukset on tosi mielenkiintosia ja semmosia ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiitos Tuntematon Kommentoija! taidat olla semmonen ihana itekin :)

      Poista
  2. Pakko kommentoida!:) Ei rakkautta tuhlata tai jaeta, se vaan lisääntyy kun löytyy lisää ihania ihmisiä! Anna mahdollisuus kaikille etuliitekavereille! Varmasti heissäkin on ihmisiä, joihin haluaisit tutustua vielä lisää:) Kyllähän jokaisen kaveri ja ystävä ja jopa sinun J on ollut joskus etuliitteinen? Omien ystävieni etuliitteet ovat hävinneet useimmiten, kun on yhdessä tehty kaikkea, koettu joku hauska reissu tai viikonloppu.

    Sehän siinä on, että itsestään pitää antaa ja itseä laittaa likoon, jotta pääsee sille pinnalle, missä ollaan ilman etuliitteitä :) Ehkä voit kokeilla vaikka soittaa etuliitekaverille kuulumisia tällä viikolla? Ystävät ja kaverit on ihania vaikka multakin löytyy ihana J:) ps. kiva uusi blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja blogikehuista! :)

      Siinä mä just oon tosi huono, kun pitäis "valita" niistä etuliitteisistä joku erityisen kiinnostava ja sitten jos se ei haluakaan tutustua muhun paremmin tai jossei se sitten osoittaudukaan tarkemmalla tutkiskelulla kivaksi. Vaikka harva yhtään samalla aaltopituudella oleva kai kahvikutsusta kieltäytyis eikä sekään varmaan katastrofi olis jossei niin hyvin lopulta synkkaiskaan, mutta jotenkin on vain turvallisempaa jäädä odottamaan alotetta jonkun muun taholta. (Ja sitten avautua ystävien puutteesta täällä kun ei sitä aloitetta tule. :D)

      Jotenkin sitä toivoo ja odottaa sellasta rakkautta ensisilmäyksellä -tyyppistä totaalikolahdusta, mutta ehkäpä hiljaakin hyvä tulisi. Itseasiassa oon jo vähän kunnostautunut tällä saralla sopimalla treffejä vanhojen kivojen tuttujen kanssa, tosin facebookissa koska puhelimeen en vielä uskalla tarttua. Ehkä joskus, jonkun kanssa. Enkä mä ihan kokonaan ole sentään heittänyt toivoani niiden sielunkumppaneiden löytymisen suhteen, kun kerran toi J:kin on olemassa. Olishan kai todennäköisempää että ihminen on joko niin outo, ettei sillä kohtaa kemiat kenenkään kanssa, tai sitten ne vois kohdata useemmankin kanssa. :)

      Poista
  3. Hyvä Paula,

    Olen lukenut blogiasi aiemmin ja musta tuntuu että aina jossain vaiheessa teet postauksen missä harmittelet ystävien puutetta ja unelmoit bestiksestä.
    Silloin jo nousi mun ihokarvat pystyyn, kun Italiaseran aikaan tuli se jokin jupakka mistä joku suuttui että kun häntä ei oltu kutsuttu mukaan ja muut italiasera tytöt tapasivat drinkeillä. Muut asiaan kuuluvat henkilöt pahoittelivat tapahtunutta ja muistan kuinka sinä vaan intit kovasti blogissasi kuinka olette niin hyviä kavereita ja keneltäkään ei tarvitse pyydellä anteeksi että bestikset chillaa yhdessä...Jotenkin noinhan se meni?
    No tuollaisella asenteella ei välttämättä kovinkaan helposti lujia ystävyyssuhteita luo, mua ainakin tuollainen käytös pelottaisi ja pistäisi juoksemaan karkuun ja lujaa :D

    Mutta kyllä ymmärrän että se tuo varmasti tunteita pintaan ja harmittaa jos ei ole ollenkaan ystäviä, mutta kyllähän itsekin mainitsist että derbyn ja koulun kautta olet saanut kavereita. Juuri tuollaisista jutuista me kaikki muutkin olemme kaverimme löytäneet. En tiedä millaiset yliromanttiset mielikuvat sulla on ystävyyssuhteiden luomisesta mutta juuripa koulussa, töissä ja harrastuksissa sitä tutustuaan ja jos juttua sitten riittää pidemmällekin niin vapaa-ajallakin nähdään. Ei sen kummempaa.
    Jotkut ystävyyssuhteet kariutuu kun harrastukset ja koulut ja työt muuttuvat, jotkut karsiutuu ihan muuten vaan ja jotkut taas saattaa pysyä läpi elämän.

    Jos nyt ihan realistisia ollaan niin kuinka monta +25 vuotiasta, naimisissa olevaa naista tiedät jolla on bestis jonka kanssa käy yökyläilemässä ym mitä tuossa ylemmässä listassa mainitsit? :D Mä en kyllä rehellisesti tunnettuna tiedä kovinkaan monta, ja ne jotka tiedän niin ovat jääneetkin sellaiselle ala-aste tasolle suhteissaan niin hyvässä kuin pahassakin ja heitä en kyllä kadehtisi missään muotoa!
    Harvoilla aikuisilla ihmisillä on ihan hillittömiä rakkasrakkausbestiksiä. Yleensä kun sitä vakiinnutaan ja löydtään elämänkumppani niin ystävätkin vaihtuu samanhenkisiin ja usein juuripa niihin ystäväpariskuntiin. Onko sulla ja J:llä yhtään ystävä pariskuntia?
    Mä olen ainakin huomannut että on helpompaa olla ystävä sellaisen kanssa jolla on itselläkin vakaa parisuhde...on mulla hyviä sinkkukavereitakin mutta loppupeleissä meidän kiinnostuksenkohteet ja elämän priooriteetit eivät niinkään kohtaa ja toisen on sitten tosi vaikeeta ymmärtää miten poikaystävän syli voi voittaa coolin bileillaan :D

    Oikeesti ei kannata ottaa stressiä ystävyyssuhteista, pakottamalla ei tule yhtään mitään hyvää! :))) Ota rennosti, ole oma itsesi ja pidä yhteyttä ja ole aktiivinen mutta ei liian aktiivinenkaan ja kyllä niitä kavereita alkaa sitten ilmaantua ja toivottavasti joku läheisempikin ystävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi apua, vieläkö joku muistelee näitä italiaserajuttuja :D en nyt jaksa tässä lähteä oikomaan sun muistoja ja käsityksiä siitä asiasta kun se tuskin johtaisi kenenkään kannalta mihinkään järkevään, joten etsinpä pitkästä kommentistasi sen sijaan jotain muuta, johon tarttua (ja sitähän löytyy).

      tää ystäväasia on oikeastaan sellainen juttu, joka lukion päättymisen jälkeen on ollut enemmän tai vähemmän pinnalla mun elämässä. kun on kolme vuotta elänyt symbioosissa viiden ihanan tytön kanssa ja tiennyt aina, kenen kanssa vapaa-aikansa viettää, on ollut outoa sopeutua tilanteeseen, jossa yhtäkkiä ei olekaan sitä porukkaa joka tietää susta kaiken ja on aina läsnä sun elämässä. ja luonnollista kai on, että blogiinsa kirjoittaa niistä asioista, jotka on pinnalla omassa elämässä.

      se, minkä takia mä vaalin nimenomaan tällaista yltiöromanttista ystävyyskäsitystä ja haikailen erityisen merkityksellisen ystävän perään, on se että mulla niitä hyvänpäiväntuttuja tosiaan riittää ihan tarpeeksi. tottakai niiden kanssa on kiva viettää aikaa ja käydä vaikka kahvilla, mutta loppupeleissä en siitä kuitenkaan saa mitenkään erityisesti irti, että vaihdellaan pinnallisesti kuulumisia ja höpötellään niitä näitä. enkä nyt edes tarkoita, että toinen olisi pakko tuntea läpikotaisin ja vauvasta asti ennenkuin sen kanssa voisi muodostaa todellisen ystävyyssuhteen, vaan lähinnä kaipaan sellasta yhteenkuuluvuuden tunnetta. sellasta, että toinen on samalla aaltopituudella ja ymmärtää puolesta sanasta mun ajatukset ja hyväksyy mut täsmälleen sellasena kuin olen.

      samanlaiset arvot ja elämänkatsomus ja ajatukset elämästä taas mun mielestä ei oo sellasia asioita, joihin tutustutaan ja kasvetaan, vaan ne kyllä ihmisestä näkyy aika pian. siksi mä haaveilen ennemmin äkillisestä kolahduksesta jonkun uuden ihmisen kanssa, kuin yrittäisin hirmuisesti venkslata noiden olemassaolevien kavereiden kanssa jotka siis on mainioita tyyppejä sellaisenaan ja kelpo seuraa mutta ei täytä tätä ekologista lokeroa mun maailmassani :D vaikka toki sieltäkin voi paljastua yllättäviä helmiä, kunhan vain osaa olla avoimin mielin!

      mun tuli nyt jaariteltua varmaan ihan asian vierestä, mutta jos jotenkin nyt pitäis vielä tiivistää niin kaveriasiat on siis ihan hyvin ja mulla on ilo tuntea monia mahtavia tyyppejä enkä nyt varsinaisesti itteäni tunne hirmuisen yksinäiseks ja onnettomaksi, eli ei tarvitse olla siitä huolissaan. lähinnä vaan tällä postauksella yritin tavoittaa sellaista tunnelmaa, joka mulla välillä päässä tän asian tiimoilta pyörii, ihan sillälailla hyvässä ja toiveikkaassakin mielessä. ja jos postauksen huolella luit, niin siinähän nimenomaan myönnän että aika epätodennäköistä tällaisen rakkausystävän löytyminen omalla kohdallani lienee, ihan juuri omista ominaisuuksistani johtuen. mutta en mä siitä stressiä ota, oon varsin onnellinen näinkin! :)

      Poista